Kaupunkien nuoret korkeakoulutetut haaveilevat nyt rivitalosta

Oma rivi- ja paritaloasunto on noussut nuorten, korkeakoulutettujen kaupunkilaisten toivotuimmaksi asumismuodoksi ohi oman kerrostaloasunnon. Koko väestön tasolla asumistoiveet ovat käytännössä ennallaan kahden vuoden takaiseen verrattuna.

Neljä viidestä (79 %) nuoresta, korkeakoulutetusta kaupunkilaisesta nimeää omistuskodin toivomakseen asumismuodoksi. Osuus on hieman koko väestöä (71 %) korkeampi. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin teettämästä Taloudellinen mielenrauha 2023 -kyselystä.

Joka neljäs suomalainen (25 %) kokee joutuneensa tinkimään asumistoiveistaan korkojen nousun ja inflaation vuoksi ainakin jossain määrin. Nuorista, korkeakoulutetuista kaupunkilaisista asumisestaan on joutunut tinkimään vähintään jossain määrin 29 prosenttia.

Omistusasunto on suomalaisen nuoren unelma, ja jokaisen tasavertaisesta mahdollisuudesta sen toteuttamiseksi on pidettävä huolta myös vastaisuudessa. Yksi keino tähän on jatkaa ASP-järjestelmän kehittämistä esimerkiksi niin, että ASP-lainaan vaadittava omarahoitusosuus laskettaisiin 5 prosenttiin. Samalla ASP-lainan ehtoja on syytä päivittää joustavammiksi, jotta ASP on jatkossakin houkutteleva ja kilpailukykyinen väylä ensiasunnon hankintaan”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala.

Nuorten, korkeakoulutettujen kaupunkilaisten keskuudessa oma pari- tai rivitaloasunto on noussut toivotuimmaksi asumismuodoksi oman kerrostaloasunnon ohi. Oman pari- tai rivitaloasunnon valitsi toivotuimmaksi asumismuodoksi lähes joka kolmas (32 %) ryhmän vastaajista.

”Rivi- ja paritaloasumisen suosion kasvu on kiinnostava muutos nuorten, korkeakoulutettujen kaupunkilaisten asumistoiveissa. Kodeissa tehdään nyt selvästi aiempaa enemmän etätöitä, mikä voi selittää kasvanutta tarvetta lisäneliöille”, Takala sanoo.

Oman kerrostaloasunnon nimeää toivomakseen asumismuodoksi enää 25 prosenttia nuorista, korkeakoulutetuista vastaajista (35 % v. 2021). Vuokrakerrostaloasunnon nimesi toivotuimmaksi asumismuodoksi 10 prosenttia (8 % v. 2021) ryhmän vastaajista.

Koko väestön tasolla muutokset eri asumismuotojen suosiossa ovat hyvin pieniä. Kolme toivotuinta asumismuotoa ovat oma omakotitalo (37 %), oma kerrostaloasunto (19 %) sekä oma pari- tai rivitalo (15 %).

Lähde: Danske Bank / STT


Muuta mielenkiintoista

Outletit – Huippumerkkejä edullisesti

Marimekko outlet ja Halti Outlet tarjoaa mahdollisuuden hankkia huippu tuotteita edullisesti. Näissä myymälöissä myydään ylijäämävarastoja, mallikappaleita ja viime kauden tuotteita alennettuun hintaan. Outlet-ostoksilla voi säästää merkittävästi, kun saa laadukkaita vaatteita, kenkiä ja asusteita huomattavasti normaalihintaa halvemmalla. Laaja valikoima, houkuttelevat alennukset ja arvostettujen brändien saatavuus tekevät outleteista suositun vaihtoehdon shoppailuun. Tutustu myös Iittala outlet myymälään.

Google Pay – Vaivaton ja helppo tapa maksaa ostokset

Google Pay maksaminen on helppoa ja kätevää, kun haluat maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa nopeasti ja vaivatta.

Lainavertailu – Löydä paras laina tarpeisiisi!

Lainavertailu auttaa löytämään edullisimman lainavaihtoehdon yksinkertaisesti ja nopeasti. Vertaillessasi eri lainantarjoajia huomioi lainan kokonaiskustannukset, korko, laina-aika ja mahdolliset lisäkulut. Sivustot tarjoavat kätevän tavan vertailla eri lainoja ja valita sopivin vaihtoehto henkilökohtaisten tarpeidesi mukaan. Muista myös tarkistaa luottotietosi ja varmistaa takaisinmaksukykysi ennen lainan hakemista. Tehokas lainavertailu auttaa säästämään rahaa ja välttämään turhia riskejä lainanottoon liittyen.

Tällainen on Samsungin uusi jättimäinen QLED-televisio

Samsung Q80C on 98 tuuman QLED-televisio, joka SuperSlim-muotoilunsa ansiosta sulautuu kodin sisustukseen. Televisiossa on Neural Quantum Processor 4K -suoritin ja se käyttää AI Upscaling -tekniikkaa kuvanlaadun parantamiseen ja sovittamiseen erittäin suurelle näytölle, mikä lisää sisällön syvyyttä ja terävyyttä. Quantum HDR+ -tekniikka tarjoaa upean ja uskomattoman suorituskyvyn mustantoiston ja kirkkauden osalta. Samsungin uuden lanseerauksen myötä Samsungin QLED TV -valikoima laajenee sen tähän asti sen suurimmalla mallilla.

Iskunkestävä Puhelin – Luotettava kumppani kaikissa seikkailuissa

Iskunkestävä puhelin on välttämätön kumppani aktiiviselle elämäntavalle. Se tarjoaa suojaa pudotuksilta, kolhuilta ja vedenroiskeilta, jotta voit huoletta seikkailla missä tahansa ympäristössä. Iskunkestävät puhelimet eivät tingi suorituskyvystä, vaan tarjoavat silti nopeat yhteydet, terävän näytön ja pitkän akunkeston. Älä enää pelkää vaurioita tai särkyviä näyttöjä – iskunkestävä puhelin on ratkaisu, joka mahdollistaa seikkailut pelotta!

Jätä kommentti